Inidrae

Maanantaina ilmestyi postilaatikkoon paketintapainen, jossa oli lisäystä vaatimattomaan neulekirjastooni. Paketissa oli tämä:

Olen tyytyväinen ostokseeni.

Vaikka se toinen kirja (jonka takia tilauksen ylipäätään tein) jäi tulematta.

Kun olimme aikaisemmin mainitulla työreissulla Ruotsissa, kehityskeskustelimme epämuodollisesti pomon kanssa. Pomo kysyi suoraan, että en kai ole lähdössä pois. Totuuden mukaisesti kerroin olevani tällä hetkellä unelma-ammatissani, joten en ole muuta työpaikkaa etsinyt. Tunnustin kyllä, että saatan pistää pystyyn oman pienen firman/putiikin eläkepäivieni ratoksi. Pomoa hieman nauratti, ikää minulla kun on reilut 30… Totesin vielä, että koska olen viimeiset 5 vuotta olen liikeideaa miettinyt, enemmän tai vähemmän vakavissani, enkä sitä vielä löytänyt, niin saattaa hyvinkin muutama hetki vierähtää, ennen kuin mokoman keksin.

Tunnustin siis ensimmäistä kertaa vakavissani tuon unelmani, enkä ole sitä sen koommin saanut pois mielestäni. Se kalvaa mielessäni jokaisena valveillaolohetkenä ja huutaa toteuttamisen perään. Yrityksen perustamiseen vaadittavat toimenpiteet on selvillä ja rahoitustakin jo mietiskelen. Muutamaa vaihtoehtoakin on jo pohtinut, mutta tässä pikkukaupungissa ei ole elintilaa sellaisille kaupoille, joita ajattelin. Entä riittääkö oma osaaminen? Tiedän, että yritystä pystyn pyörittämään. Siitä olen saanut todisteet jo nykyisessä työssäni. Löytyykö minulta tarpeeksi asiantuntevuutta oman yritykseni tuotteisiin? Jos yritykseni tuote olisi esimerkiksi logistiset tai taloushallinnolliset palvelut, niin vastaus olisi kyllä. Mutta kun haluasin jotain käsitöihin tai kahviin liittyvää… Kannattaako yritystä perustaa vähäisen asiantuntevuuden pohjalle. 

Ei.

Vielä en anna periksi, kyllä minä jotain vielä keksin! Nih.

Pitkään, niin pitkään olen haaveillut pitkistä pyöröpuikoista… 120 senttisiä ajattelin (en tiedä, että valmistetaanko ton mittaisia edes), mutta tyytyminen oli 100 tai 150 senttisisiin. Ajattelin, että kun on noilla 80 senttisillä selvitty, vaikka välillä on ollut siimalla tungosta, niin 20 senttiä lisää ei just tilanteeseen vaikuta mitenkään. Hätätilanteessa voipi nykäistä 40 tai 60 senttiset perään. Valitsin siis pidemmät ja maksoin itseni kipeäksi elämäni ensimmäisistä Addeista (3 mm ja 3,5 mm). Kyl nyt passaa taas puikotella

Vieläkin ihmetyttää, kun selvisin kaupasta ulos ilman lankaa.

Tänään yllätin itseni ja tartuin Olga-sukkiin. Ne vamistuivat pian mäkihyppelyksen jälkeen, mutta en saanut vielä aikaiseksi kuvata niitä. Kameran muistikortti on "hyvässä tallessa", oletettavasti jossain työhuoneen jemmassa, enkä jaksa sitä tähän hätään ja valottomuuteen etsiä. Hyviä kuvia ei saisi kuitenkaan. Sitä paitsi vietin tänään jo melkoisen tovin etsiessäni muistitikkua, jossa on lankavarastosaldoni. Löytyi sitten etsintöjen jo loputtua puolivahingossa työpöydän ja kaapin välistä, jumissa noin 20 senttiä lattian yläpuolelta.

Lähettäjä Valmiit 2007

Ohje: Olga-sukat
Koko: 39
Lanka: 7 veikka
Puikot: 3,5 mm
Muuta: Koska vaaleanpunaista lankaa näytti olevan enemmän kuin riittävästi, suunnittelin tekeväni samankaltaiset tumput. Yllätys oli suuri, kun lanka loppuikin kesken ja piti varpaat tehdä raitavärillä…

Erittäin korkean ufoutumisvaaran vuoksi pyrin pitämään keskeneräisten käsitöiden määrän minimissä eli käytännössä puikoilla on 1 työ kerrallaan. Vain äärimmäisissä olosuhteissa kesken jäänyt työ tulee valmiiksi eli sangen harvoin. Toki joskus pystyn tällaiseen omituiseen käytökseen, kuten joulun 2006 aikoihin.

Jotenkin nyt on päässyt repsahtamaan; serkun Nalle-polvisukista oli vasta toinen valmiina, kun aloitin Olga-sukkia vaaleanpunaisesta ja mustasta 7 veikan jämistä. Parin superpitkän työpäivän jälkeen ei innostanut yhtään tarttua vaaleanpunaisten kutimiin, kun väri ei tunnetusti kuulu lemppareihini. Ja kun Olga-sukissa oli kaiken lisäksi kiinni metalliset puikot, ei liene iso ihme, että työmatkalle naapurimaahan lähti mukaan täydellisen kaunis ja iskemätön lankakerä sekä bambut. Epäilin joskus aikaisemmin, että ostamastani Opal Tigeristä tulisi tiikeri-lehmäsukat tai kokonaan lehmät (vrt. mollamaijan mekko), mutta nyt alkaa kovasti näyttää siltä, että jonkin sortin tiikeriä siitä onkin syntymässä. Ihan täysin en ole tuohon jälkeen tyytyväinen, mutta jos uskottelen itselleni, että kyseessä on vaikkapa sapelihammastiikeri, niin eiköhän se kelpaa

Olin menossa paperi40:lle kertomaan muutaman sanan blogin muutosta, mutta huomasin, että Vuodatusta päivitetään parhaillaan ja kommentointi on otettu pois päältä. No kerrotaanpa sitten täällä vähän monisanaisemmin

Blogin muuttaminen toiseen osoitteeseen ei suinkaan ole hankalaa, mutta aikaavievää kylläkin. Varsinkin jos päättää tehdä yhtä idioottimaisesti kuin minä ja kopioida kaiken uuteen blogiin, johon ei ole kunnolla tutustunut. 

Kuvittelin olleeni todella laiska päivittäjä, kun ei niitä valmistuneitakaan niin paljon ole ollut. Juu, totta tuo jälkimmäinen osa, mutta joku on jo alkumetreillä livennyt päätöksestään olla kirjoittamatta mistään muusta kuin käsitöihin liittyvistä asioista . Postauksia oli suurinpiirtein puolet enemmän kuin kuvittelin. Kunnolla tämä asianlaita selvisi minulle vasta keskellä yötä, kun olin puolivälissä tekstien kopioimista. No eihän sitä enää siinä vaiheessa voinut antaa periksi… Vaikeimmaksi asiaksi muodostui loppujen lopuksi postausajan muuttamisen muistaminen. Kerran tappelin pitkään yrittäessäni muuttaa postauksen julkaisuaikaa. Kunnes tajusin laittaa yhden ruksin yhteen laatikkoon.

Jokaikinen Vuodatuksessa saapunut kommentti on yhtä isolla ilolla rekisteröity vastaanotetuksi ja luettu. Mutta kait se on myönnettävä, että tämän mamman kovalevy alkaa käydä pieneksi ja levyn toiselta laidalta tippuu tietoa pois, kun toiselta laidalta työnnetään lisää sisään. Vika voi tietysti olla muistikammassakin, joka saattaa olla jo vanhentunut… Sillä kommenttien kokonaismäärä ylitti arvioni moninkertaisesti. Olin jo melko kyllästynyt kopioimiseen, mutta sain kommenteista kuitenkin lisää intoa suorittaa homma loppuun asti. Iso kiitos niistä!

Tekemällä tosiaan oppii, sitä ei käy kiistäminen. Vuodatuksessa on ne ihanat laatikonluomisjutskat, joita ei Blogsomessa ole (en ole ainakaan löytänyt), joten laatikon aikaansaaminen oli melkoisen työn ja tuskan takana… Suurimmat ulkonäkömuokkaukset tein jotakuinkin pari kuukautta sitten, ja nyt kun piti tehdä hienosäätöjä, niin enhän minä mitään enää muistanut vaan muokkausten tekemiset oli opeteltava uudelleen.

Jos olisin kärsivällinen ihminen

• sinnittelisin Vuodatuksen kanssa, kunnes se saataisiin kuntoon
• tutustuisin uuteen blogialustaan kunnolla siirtämällä sinne pikkuhiljaa vanhoja postauksia ja kommentteja
• aloittaisin uuden blogin kanssa jollain valmiilla pohjalla ja tekisin siihen myöhemmin muutoksia

mutkun en ole niin siitä joutuu aina silloin tällöin kärsimään.

Tykkäsin Vuodatuksesta aivan mielettömästi, enkä olisi ikimaailmassa kuvitellut muuttavani blogini jonnekin muualle. Mutta kun en kerta kaikkiaan jaksa enää . Sain viime yönä siirrettyä kaikki kirjoitukset tänne, kun trafiikki oli pientä. Tänä aamuna se ei enää olisi onnistunutkaan, en pääse edes kirjautumaan sisään, jotta voisin tehdä muuttoilmoituksen.

Sain kuin sainkin eilen tikutettua loppuun asti ja jopa hapsutettuakin. Ompelen mieluummin kappaleita yhteen kuin hapsutan, mutta tulipahan tehtyä Kamera vain oli hukassa tähän aamuun asti. Minkä ihmeen takia olen sen kodinhoitohuoneeseen kantanut ja jättänyt pesukoneen päälle? Ihan aina en itseäni oikein ymmärrä, mutta eipä kai tuo hirveästi haittaa…

Ponzoa ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua kauniiksi (kuten ei kantajaansakaan), mutta jotain siinä on sellaista, mikä tekee siitä minun näköiseni. Ja tästä tekeleestä en luovu! Edellisen jämälankaponzon tein suurinpiirtein 2 vuotta sitten, mutta mutsi tykästyi siihen niin kovasti, etten voinut olla lahjoittamatta sitä hänelle. Se oli paaaljon hillitymmän oloinen ja värinen, joten ei se olisi minulle oikein sopinutkaan. Juteltiin siitä mutsin kanssa muutama päivä sitten ja totesimme molempien olevan edelleen tyytyväinen sen ponzon kohtaloon =)

Palataas tähän uuteen… Kuten arvata saattaa, värit ovat hieman pielessä, eikä niistä sen enempää. Kauluksen yläpuolella näkyy pikkiriikkisen 2 mustasta tassusta, koira halusi vissiin osallistua kuvauksiin.

Lähettäjä Valmiit 2007

Malli: Ponzo hieman mukaillen
Koko: iso
Lanka: Jämälankavarastosta
Puikot: pyörö 6 mm
Muuta: kaksinkertaisella langalla, varaston ohuin ja paksuin lanka yhteen ja eikun menoksi

Tikuttelin menemään jämälankaprojektia parin päivän ajan. Sitten tuli vaaleanpunaisen vuoro. Jestas, että sitä riitti. Tuntui, ettei se lopu koskaan, vaikka oikeasti ei sitä väriä nyt niin hirveästi ole, jos vertaa moniin muihin. Mutta kun en vain erikoisemmin välitä siitä väristä minun vaatteissani. Pienet raidat menettelee, mutta kun alkoi olla senttikaupalla… Purkuun meni vaaleanpunainen osuus. Ja kun pääsin vauhtiin niin purin koko tekeleen.

Ja uusi aloitus uudella menetelmällä. Nyt ollaan pari päivää oltu siinä pisteessä, että vaivaiset 11 senttiä olis jäljellä, mutta tahti hyytyi totaalisesti. Ensin leikin vaihtoehtoisilla rss-lukijoilla, mutta mikään ei päihittänyt Sharppia. Tässä meni pari iltaa. Toissapäivänä lopetin työt klo 17.05. Puhelin soi 2 minuuttia myöhemmin ja työpäivä jatkuikin sitten yöhön asti. Eilen ei sitten muuten vain huvittanut… Nyt huvittais, mutta täytyy varmaankin ryhtyä taas töiden tekoon

Jokohan sitä illalla olis jotain näytettävää. Jotain kirjavaa…

Klikkailin Satu U:n blogista linkkiä pitkin Erkan sivuille ja sieltä eteenpäin Snap.comiin. Sivupohjaan nappasin koodinpätkän. Vie hiiri ihan minkä tahansa linkin päälle niin näet esikatselussa mitä linkin takana piilee. JavaScript pitää olla päällä.

Ja toimiiko SharpReaderin kanssa, no ei =%&)/(%¤##%/( vieköön toimi. murjottaa

Edit 14.1.07 klo 0.33 tähän uuden blogin pohjaan en jaksanut vielä snappia hakea