Inidrae

12.1.2007

Jämälankaponzo

Kirjoitettu @ 9:00
Koritus: Valmis!

Sain kuin sainkin eilen tikutettua loppuun asti ja jopa hapsutettuakin. Ompelen mieluummin kappaleita yhteen kuin hapsutan, mutta tulipahan tehtyä :) Kamera vain oli hukassa tähän aamuun asti. Minkä ihmeen takia olen sen kodinhoitohuoneeseen kantanut ja jättänyt pesukoneen päälle? Ihan aina en itseäni oikein ymmärrä, mutta eipä kai tuo hirveästi haittaa… ;-)

Ponzoa ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua kauniiksi (kuten ei kantajaansakaan), mutta jotain siinä on sellaista, mikä tekee siitä minun näköiseni. Ja tästä tekeleestä en luovu! Edellisen jämälankaponzon tein suurinpiirtein 2 vuotta sitten, mutta mutsi tykästyi siihen niin kovasti, etten voinut olla lahjoittamatta sitä hänelle. Se oli paaaljon hillitymmän oloinen ja värinen, joten ei se olisi minulle oikein sopinutkaan. Juteltiin siitä mutsin kanssa muutama päivä sitten ja totesimme molempien olevan edelleen tyytyväinen sen ponzon kohtaloon =)

Palataas tähän uuteen… Kuten arvata saattaa, värit ovat hieman pielessä, eikä niistä sen enempää. Kauluksen yläpuolella näkyy pikkiriikkisen 2 mustasta tassusta, koira halusi vissiin osallistua kuvauksiin.

Lähettäjä Valmiit 2007

Malli: Ponzo hieman mukaillen
Koko: iso
Lanka: Jämälankavarastosta
Puikot: pyörö 6 mm
Muuta: kaksinkertaisella langalla, varaston ohuin ja paksuin lanka yhteen ja eikun menoksi

Mitäköhän sitä seuraavaksi tekisi?

2 kommenttia »

Tämän postauksen URI on: http://inidrae.blogsome.com/2007/01/12/jamalankaponzo/trackback/


  1. luovatkädet www
    12.01.2007 – 17:15
    Reippaat värit!

    Näin kirjoitti Inidrae — 14.1.2007 @ 0:40


  2. Annika www
    13.01.2007 – 16:20
    Tosi hyvännäköinen!

    Näin kirjoitti Inidrae — 14.1.2007 @ 0:40


RSS feed tämän postauksen kommentteihin.

Kommentoi


Rivi- ja kappalevälit tulevat automaattisesti, eemeliosoite ei tule koskaan näkyviin blogiin, HTML sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam: kirjoita yo. teksti boxiin.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome
Theme designed by Helga Cleve