Aikapula
Niinkuin monella muullakin, minulla on aikapula. Ja tietokonepula.
Aion pitää talvilomaa samaan aikaan muun perheen kanssa, mutta se tarkoittaa sitä, että joudun painamaan töitä entistä kovempaan tahtiin. Eli enää eivät 12 tuntiset päivät riitä… Kotitietokone lienee hajoamassa. Se suostuu käynnistymään noin joka viides kerta. Eilen nousi tuskan hiki otsalle, kun yritin epätoivoisesti saada konetta päälle, jotta voisin siirtää kuvat turvaan rompulle. Onnistui se lopulta, mutta kauan kesti ennen kuin sydämen tykytys tasaantui normaaliksi. Tänään on kone suostunut toimimaan hieman paremmin.
Käsitöiden saralla ei ole juurikaan mitään tapahtunut, tiikerisukkien kohtalo on edelleen mietinnässä ja Teddy-puseron vartalo-osa on valmiina. Puserossa on erittäin syvä kaula-aukko ja vaikka ukkokultani onkin siitä innoissaan, minun mielestäni vähempikin riittäisi. Katsotaan mihin lopputulokseen päästään.
Vanhemmalla kissallamme on selvästi jonkin sortin pahvilaatikkoaddiktio. Laatikon koko on toisarvoinen seikka…


Hih! Kissa on söde! Mun entinen kissa-vainaani oli kanssa laatikkoaddikti. Tosin sillä ei ollut mitään väliä mitä materiaalia laatikko oli, eikä ihan kauheasti ollut väliä, oliko “se” edes laatikon muotoinen. Eli paperikassit ja lasipurkitkin kävivät. Kämppisellä oli iso lasipurkki ja jossain on vanhanaikainen paperikuva Juuliasta siinä purkissa.
Näin kirjoitti Villasukkis — 11.2.2007 @ 17:39
Kiitos hymystä – tuo kissasi on ihana!
Näin kirjoitti kangaskasa — 11.2.2007 @ 23:06