Inidrae

Edit välissä punaisella

Käytiin kummimuksun isoveljen synttäreillä eilen. Annoin nuo edellisen postauksen polvisukat (kiitos muuten kommenteista) sekä ensimmäiset jämikset kummimuksulle. Tyttö kokeili kiltisti sukkia, mutta ei kommentoinut niitä mitenkään, joten oletan, että kelpasi. Sama kohtelu on tullut aikaisemmillekin sukille, myöhemmin olen kuullut, että lapsi on kieltäytynyt käyttämästä muita kuin kummitädin tekemiä… =)

Sukkia riisuessaan tyttö otti kasvoilleen anovan ilmeen ja kysyi, jos kummitäti opettaisi häntä tekemään sukkia. Tämä kyseinen tyttölapsi (7 v.) on sellainen elohiiri, ettei tahdo pysyä paikallaan 2 sekuntia pitempään. No ittepähän olen tainnut kiinnostuksen herättää, kun aina siellä käydessäni otan kutimet esille. Elohiiri oli jo aloittanut ainaoikeinkaulaliinaa nukelle, joten laitoin sitä jatkamaan ja lupasin sukanteon opettaa, kun kaulaliina on valmis.

Elohiiren isoveli kavereineen ovat kuulemma myös tarttuneet puikkoihin. Ihan oma-aloitteisesti, vaikka sainkin vihjailevia katseita, että olen osasyyllinen tähän ilmiöön… Yökylään lähtiessään pojat ottavat toiseen kainaloon yökamppeet ja toiseen kutimet. Niin sitä pitää!

Aloitin mekkoa lehmä-tiikerilangasta Elohiiren mollamaijalle, ja siitä tuleekin aika "mielenkiintoinen" mekko. Lopuista langoista ajattelin tehdä itselleni  uudet polvisukat, mutta saattaa olla, että sukat menevätkin Elohiiren äidille. Hän ilmoitti lapsensa sukat nähtyään, että hänkin haluaa polvisukat. Toisaalta voisin kyllä tehdä tilaustyöstä jäljelle jäävistä valkoisista Nalleista jollain vähemmän tylsällä mallilla. Värjätköön sitten itse sen väriseksi, kun haluaa.

Ajellessamme kohti kotia oman pojan kanssa, pieni maailmanparantaja nosti taas päätään. Liki 2 tunnin ajomatkan aikana ehtii keskustella paljon.

• Ensin poika luetteli tuntemiensa ihmisten hyviä puolia, varsinkin sellaisten ihmisten, joiden huonot puolet tuppaavat olemaan enemmän esillä.
• Seuraavaksi pohdimme asuinpaikkamme hyviä ja huonoja puolia. Hyviä puolia kertyi pitkä lista ja itse en keksinyt kuin yhden huonon puolen: kaikkialle on pitkä matka. Poika mietti pitkän aikaa, muttei kuulemma keksinyt yhtään hyvää huonoa puolta. Vaikka kaikkialle on pitkä matka, niin asuinpaikkamme on hänen mielestään sen arvoinen. Siinä katosi yksi huolenaiheeni
• Sen jälkeen puhe kääntyi jotenkin petoihin ja siihen, että ihminen on maapallon pahin peto. Keskustelimme myös ilmastonlämpenemisestä ja saastumisesta ja ihmisten tekojen vaikutuksesta luontoon. Ja maapallon pelastamisesta.Sitten olikin vuorossa eläimen nahan jalostaminen takiksi. Oli myönnettävä, etten tiedä miten se nykyään tehdään ja kerroin miten nahan muokkaaminen suurinpiirten tapahtui joskus aikojen alussa.
• Onneksi siirryttiin melko nopeasti turkkeihin, eläinten karvoihin ja lampaisiin sekä villaan. Kuvittelin olevani turvallisilla vesillä, kunnes poika alkoi puhua huovuttamisesta. Luettelin ne vähät huovutusmenetelmät mitä tiesin ja mainitsin neulotut ja huovutetut tumput. Joudun kutomaan hänelle jättitumput, jotka hän sitten huovuttaa.

Pieni maailmanparantaja saapui sunnuntai-iltana Linnanmäki-reissultaan, näki lähettämiskelvottoman apupupun ja tykästyi sillä seisomalla. Joten Jago adoptoitiin innolla.

Noin puolen tunnin ajan pupua halailtuaan poika masentui. Nyt joku pupua enemmän tarvitseva jäisi ilman. Poika oli jo luovuttamassa pupua takaisin, koska hänellä on jo niin monta pehmolelua jne. Oli helppo luvata tehdä uusi, olinhan sen jo aiemmin päättänyt.

Meni taas hieman aikaa. Poika oli surullisena luovuttamassa pupua uudelleen, koska jos äiti tekee uuden ja hän antaa Jagon, niin silloin 2 lasta saa pupun. Kuinkakohan monta niitä oikein joutuu tekemään, että pienen maailmanparantajan omatunto rauhoittuu? Onneksi aikaa on vielä runsaasti jäljellä, yhtämittaa ei noita jaksa tehdä, mutta ne ovat kivoja välitöitä.

Uusi pupu on naamaa ja kaulaliinaa vailla valmis. Kaiken lankamäärän keskellä on todettava, että 100 % villa on likipitäen loppu, enkä haluaisi käyttää 7 veikkaa tai Nallea. Woolia on jonkin verran jäljellä (pinkki, vaaleanpunainen ja aprikoosi), mutta niistä tulee aika äklön näköinen pupu… Vanuakin pitää hankkia lisää, pussin pohja alkaa näkyä. Voi pahus, taitaa olla pakko lähteä lankaostoksille.

Aloitin apupupun eilen. Kun muksu (poika, 10-v.) tajusi, mitä olen tekemässä, hän kysyi sen tavallisen: Kenelle toi tulee? Kerroin, että pupu tulee sellaiselle lapselle, joka tarvitsee jotain jota rutistaa. Poikaressukka oli ihan ihmeissään, joten kerroin, että kaikilla lapsilla ei ole pehmoleluja lohdutuksena. Jätin todella paljon kertomatta, itse asiassa koko todellisuuden, sillä muksulla on taipumusta ruveta kantamaan kaikkia maailman murheita ja epäkohtia sydämessään.

Aloitellesani pupun toista jalkaa poika kysyi, että mitä lapset voivat tehdä toisten lasten hyväksi?

En pystynyt vastaamaan mitään järkevää, sopertelin kauhuissani samalla kun ajattelin, että miten minun pieni maailmanparantajani kestää, kun hänelle lopulta valkenee koko tämän maailman julmuus ja rumuus, jos hän murehtii jo pehmolelun puuttumista. Meillä puitiin pitkään tsunamia ja vielä pidempään Irakin sotaa. Muksu on tänä kesänä reissannut niin paljon, että uutisten seuraaminen on jäänyt vähemmälle, mutta keskustelut Israelin hyökkäyksistä alkavat heti, kun joku koulussa mainitsee niistä.